Kun yksilöt toimivat ryhmässä, tulee lopputuloksesta aina enemmän kuin osiensa summa. Tämä näkyy erityisen hyvin kuorolaulussa, jossa minusta tulee me ja jossa laulajien sydämet alkavat lyödä samaan tahtiin. Kuorolaulu opettaa kuuntelemaan muita, ja samalla yhteisö kantaa ja antaa voimia: oppiminen, epäonnistumiset ja onnistumiset sekä ilo ja haavoittuvuus koetaan kaikki yhdessä.
Vuonna 2000 perustamastani Gospel Helsinki -kuorosta on kasvanut omanlaisensa, vahva ja ennakkoluuloton yhteisö. Kuoro sai alkunsa kahden nuoren toiveesta, ja toinen heistä laulaa kuorossa edelleen. Gospel Helsinki on ainutlaatuinen ilmiö Helsingin seurakunnissa. Sen imu ja suosio on kasvanut vuosien varrella, kuoroon pyrkii vuosittain kymmeniä uusia kuorolaisia.
Kuoro on tunnettu yhteisöllisyydestään ja hyvästä hengestään ja samalla tasokkaasta ja tavoitteellisesta toiminnastaan. Gospel Helsinki valittiin Suomen Kirkkomusiikkiliiton vuoden musiikkiryhmäksi vuonna 2019. Valintaperusteina todettiin, että Gospel Helsinki monipuolistaa energisesti maamme kirkkomusiikin kenttää, ja edustaa ennakkoluulotonta ja innovatiivista kirkkomusiikkitoimintaa sekä yhteisöllisyyttä.
Kuoron innovatiivisesta toiminnasta hyvänä esimerkkinä on Gospelia Kaikille -toiminta, joka mahdollistaa laadukkaan rytmisen gospelkuorotoiminnan sadoille kuorolaisille. Gospelia Kaikille on seurakuntien rajat ylittävää, Gospel Helsinki -kuorolaisten organisoimaa toimintaa yhdessä Tuomiorovastikunnan seurakuntien ja Yhteisen seurakuntatyön kanssa.
Molempien kuorojen toiminnassa on läsnä hengellisyys. Gospel Helsinki on yhteiskristillinen kuoro, joka haluaa edistää ihmisten välistä rakkautta ja tasa-arvoa. Kuoro välittää musiikkinsa kautta Jumalan rakkautta ja evankeliumin ilosanomaa kaikille ihmisille.
Gospel Helsinki -kuoroon voi hakea kerran vuodessa. Lue lisää https://gospelhelsinki.fi/liity-kuoroon/
Gospelia Kaikille -kuoroon voi ilmoittautua 17.9. asti linkin kautta: https://gospelhelsinki.fi/gospelia-
kaikille/
Nina Pakkanen, Gospel Helsinki -kuoron taiteellinen johtaja
Gospel tuli minuun jouluna 2018. Sisko ja minä olimme ihastuneet Pentatonixin versioon O Come All Ye Faithful kappaleesta ja kuunnelleet sitä tahoillamme lähes taukoamatta. Kappale vaikutti minuun niin voimakkaasti, että aamuisin ruuhkaratikassa jouduin istumaan käsieni päällä, jotten ponkaisisi pystyyn tanssimaan ja julistamaan ilosanomaa. Tiesin, että tätä minä haluan tehdä! Aloin ottaa selvää, järjestetäänkö missään Helsingin kirkossa gospelmessuja, ja päädyin Gospel Helsingin sivuille, josta löytyi tieto, että Gospelia Kaikille -suurkuoroon ilmoittautuminen oli parhaillaan käynnissä.
Alussa kaikki oli uutta ja ihmeellistä, mutta musiikin majesteettisuus tempaisi heti mukaansa. Gospel Helsinki -kuorolaisten harjoitustemme lopuksi laulama Jesus Is Right Here meni suoraan sydämeen ja sai ensimmäiset onnen ja liikutuksen kyyneleetkin tirahtamaan.
Luulin alussa tulevani ”vain” kuoroon, mutta vuosien kuluessa olen huomannut löytäneeni sen, mitä olin pitkään etsinyt: paikan hengellisestä yhteisöstä. Meistä laulajista on muodostunut kiinteä porukka, jossa on hyvä yhteishenki ja huumori. Hengellisyys on läsnä luontevalla ja sallivalla tavalla.
Kuoron toiminta on koko ajan jalostunut, ja taitavassa ohjauksessa ja monipuolisen ohjelmiston myötä olen kehittynyt laulajana. Itseluottamuksenikin on vahvistunut ja konserteissa esiintymisestä on tullut valtava positiivisen energian lähde. Mitkään sanat eivät riitä kertomaan, miten huumaavaa on laulaa ja tanssia kuorolavalla ja nähdä yleisön lähtevän innokkaasti mukaan. Silloin rajat katoavat, olemme kaikki yhtä, Pyhä on läsnä ja maailma on hyvä.
Laulettuna ja tanssittuna evankeliumin ilosanoma ulottuu paljon mielen tasoa syvemmälle. Gospel saa sydämeni avautumaan ja ylistys nousee aivan itsestään. Silloin voi kokea Jumalan mysteerin. Joskus laulaessa tuntuu kuin pieni minä väistyisi ja jokin suurempi laulaisi kauttani. Gospelista saan myös turvaa ja toivoa vaikeisiin hetkiin. Tähän yhteisöön voin tulla juuri sellaisena kuin olen, iloineni ja suruineni, ja tulla kannetuksi ja lohdutetuksi.
Ja se meidät kuoroon johdattanut kappale, se laulettiin joulukonsertissa 2022.
Amerikkalainen gospelguru Gerald T. Smith tähdittää Gospelia Kaikille & Gospel Helsinki -kuorojen toukokuista kevätkonserttia yhdessä laulaja Laura Aution kanssa. Smith on tullut tunnetuksi gospelmuusikkona, pianistina, säveltäjänä ja inspiroivana kouluttajana. Konsertissa on luvassa jälleen koskettavia tulkintoja, kevään iloa sekä riemullista ilosanomaa.
Smith on kuoroille entuudestaan tuttu solistivieras, ja yhteistyön hedelmistä nautittiin viimeksi keväällä 2022. Hän odottaa tulevaa jälleen innolla:
”Työskentely kuorojen kanssa on paitsi siunaus, myös innostavaa, hauskaa ja musiikillisesti palkitsevaa.”
Konsertin ohjelmistossa kuullaan sekä gospelklassikoita että tuoreempaa tuotantoa James Clevelandista Kirk Frankliniin. Musiikinjohdosta vastaa Nina Pakkanen ja säestyksestä Gospel Helsinki Band. Smith kuvailee kanssamuusikoitaan kehuen:
”Nina on upea ja lahjakas kuoronjohtaja, ja bändin muusikot taitavia ammattilaisia, jotka tekevät loistotyötä!”
Gospel merkitsee Smithille paljon enemmän kuin pelkkää musiikkityyliä – se muodostaa hänelle merkityksellisen kokonaisuuden, jossa hengellisyys, sanoitukset ja musiikki liittyvät yhteen.
”Gospel on minulle elämäntapa. En halua vain esittää tai opettaa sitä, vaan elää sitä todeksi jokaisena päivänä.”
Vaikka gospel musiikkityylinä elää ja uudistuu jatkuvasti, sen alkuperäinen viesti on pysynyt samana vuosikymmenet.
”Gospelmusiikki koskettaa korvia, sydämiä ja sieluja. Se tavoittaa kaikki ihmiset, ikään, rotuun tai kulttuuriin katsomatta, ja muistuttaa meitä Jeesuksesta ja ilosanomasta.”
Gospel Spring -konsertti järjestetään Temppeliaukion kirkossa lauantaina 6.5.2023 kello 18.00. Liput konserttiin täältä.
Kuva: Tuomo Björksten
Nelisen vuotta sitten olimme tyttäreni kanssa haastateltavana kuorossa laulamista koskevassa lehtijutussa, jonka otsikko oli: ”Ilosanomaa täydestä sydämestä”. Haastattelija kysyi, millaiselta tuntuu laulaa kuorossa. Silloin vastasin, että kuoron keskiviikon harjoitukset on viikon paras henkireikä. Anu Heikkinen muotoili silloisen tunteeni oivallisesti sanoiksi:
”Kun sävel koskettaa, sanat innostavat ja musiikin rytmi kulkee päästä varpaisiin, ei vain yksinkertaisesti voi olla paikoillaan. Laulusta tulee liikettä, ja ilo läikähtelee yli reunojen.”
Nyt, kevään kynnyksellä neljä vuotta myöhemmin ja koronakurimuksen vihdoin hellittäessä, kysyn itseltäni, miltä kuorossa ja erityisesti Gospel Helsingin riveissä laulaminen tänään tuntuu. Totean, että tunne on edelleen sama kuin neljä vuotta sitten ja sama kuin silloin, kun aloitin kuorossa yli 15 vuotta sitten. Tunne on kenties jopa voimistunut ja saanut erilaisia sävyjä ja syvempiä kerroksia. Koen usein olevani erittäin kiitollinen tästä kuoroperheestä, ystävistä, joita olen tämän kautta saanut ja siitä, mitä kuoron tuomat projektit ja moninaiset tapahtumat ovat minulle vuosien varrella antaneet. Näistä olen saanut elämääni sellaista rikkautta ja pääomaa, mitä ei rahalla voi koskaan ostaa.
Yksi minulle tärkeitä elämän arvoja on tehdä hyvää ja saada auttaa; saada aikaan jotakin, mikä tuo muille hyvän mielen. Joskus nuorena koululaisena kirjoitin isälleni kirjeen, että haluan lähteä lähetyssaarnaajaksi Afrikkaan. Haaveilin arvokkaasta työstä, jossa voisin vaikuttaa lähimmäiseni hyväksi. No lähetyssaarnaaja, tai muutakaan ”vaikuttajaa” minusta ei tullut.
Nyt keski-ikäisenä pysähdyn miettimään, että ehkä olen kuitenkin jollain tavalla arvokkaassa ja tärkeässä paikassa toimiessani yhtenä Gospel Helsingin vastuunkantajista. Saan olla mukana kehittämässä ja viemässä kuoron asioita eteenpäin yhdessä muiden kuorolaisten kanssa ja saan osaltani olla vaikuttamassa myös siihen, että meidän omat konserttimme olisivat niin yleisölle kuin kuorokaverillekin mahdollisimman hyvä ja energisoiva kokemus.
Viralliset nimikkeeni kuorossa ovat konserttimestari ja Gospelia Kaikille-koordinaattori ja olen mukana myös kuoromme yhdistyksen hallituksessa. Käytännössä tehtäviini kuuluu moninaiset konsertti- ja tapahtumajärjestelyt, aikatauluista sopiminen, muusikoiden ja kuorolaisten tiedottaminen ja Gospelia Kaikille -kuoron käytännön järjestelyt.
Koen että kuorossa toimiessani saan todellakin tehdä hyvää ja saan myös auttaa lähimmäistäni. On voimaannuttavaa saada olla kerran kuukaudessa auttamassa ja vastaanottamassa useita kymmeniä Gospelia Kaikille-kuorolaisia, jotka innoissaan tulevat laulamaan Gospelia. Näinä kuorovuosina olen saanut tukea, ohjeistaa, kuunnella, viestiä, kohdata ja tuoda ihmisille hyvää mieltä. Eikös tämä ole juuri sitä, mistä nuorena haaveilin? Laulun myötä saan myös välittää evankeliumin vapauttavaa viestiä.
Olen muutamia kertoja lisännyt kuoroille lähettämiini viesteihin itselleni merkityksellisen runon, ja tämän haluan myös jakaa tässä kaikille:
"Music; speaks what cannot be expressed, soothes the mind and gives it rest, heals the heart and makes it whole, flows from heaven into the soul."
Musiikki ja yhdessä laulaminen antaa positiivista energiaa, niin laulajalle itselleen kuin myös kuulijalle.
Gospelissa ja kuorolaulussa on voimaa!
Gospelia Kaikille ja Gospel Helsinki -kuorojen yhteisessä kevätkonsertissa kajahtaa ilmoille riemullinen ja sielukas gospel. Konsertin solisteina loistavat jo useamman kerran Suomessa vieraillut amerikkalainen gospelguru Gerald T. Smith sekä Laura Autio.
Laura Autio on laulaja, lauluntekijä ja tuottaja, ja hän on tehnyt yhteistyötä Gospel Helsingin kanssa jo useamman vuoden. Autio on vieraillut laulunopettajana harjoituksissa sekä laulanut mallistemmoja nauhoille kuoron harjoittelua tukemaan. Nyt Autio on ensimmäistä kertaa kuoron solistina. Hän odottaa yhteistyötä innolla.
”On ollut ilo olla mukana kuvioissa. Gospel Helsinki on sellainen porukka, josta todella huokuu lämmin, iloinen ja vastaanottava fiilis. On kunnia päästä heidän kanssaan lavalle."
Autio syttyy gospelmusiikista, jonka hän kuvailee olevan täyttä asiaa.
”Gospelmusiikki on mieltä nostattavaa, ja se on auttanut minua vaikeuksissa ja elämän kriiseissä. Koen, että minulle on annettu tehtävä viedä evankeliumia musiikin avulla eteenpäin. Olen äärimmäisen kiitollinen musiikin avaamasta tiestä.”
Kevätkonsertissa on luvassa riemun ja sanoman lisäksi myös huikeaa musiikillista taituruutta ja koskettavia tulkintoja. Tästä pitävät solistien ja kuorojen lisäksi huolen Gospel Helsinki Bandin ammattimuusikot.
Hengellisen ulottuvuuden lisäksi gospel merkitsee Autiolle paljon myös lauluteknisesti.
”Fiilistelen paljon sitä, että voin laulaa korkealta ja kovaa, sekä tietysti myös keskittyä soundiin melkein kuiskaten – riippuen täysin siitä, miten teksti ja melodia liikkuvat.”
Gospel Spring Temppeliaukion kirkossa la 6.5.2023 kello 18
Gospel Helsinki ja Gospelia Kaikille -kuorot
Gerald T. Smith
Laura Autio
Joonatan Rautio, piano ja saksofoni
Sami Koskela, lyömäsoittimet
Juho Kivivuori, basso
Saku Mattila, kitara
Konsertin johtaa Nina Pakkanen
Liput konserttiin täältä.
Perinteiset Gospel Christmas -joulukonsertit soivat jälleen joulukuussa Helsingin kirkoissa. Tämänkertaisissa konserteissa artistikattaus on poikkeuksellisen kiinnostava. Gospel Helsingin, Gospelia Kaikille Mass Choirin ja Gospel Helsinki Bandin lisäksi lavalle nousee oopperalavoilta tuttu basso Matti Turunen.
Turunen on niittänyt mainetta niin kanttorina, oopperalaulajana kuin pedagoginakin. Viime aikoina hän on tullut yleisölle tutuksi esimerkiksi Valkyyria-oopperasta sekä Radio Dein Radiokirkkokuoro-ohjelmasta. Monipuolisella Turusella on pitkä historia myös gospelmusiikin ja kuorotoiminnan kanssa, ja hän on vuosien varrella ehtinyt järjestämään Joensuun Gospelfestareitakin.
Gospelmusiikki on ollut jo pitkään Turuselle tärkeää, ja hän löytää yhtäläisyyksiä oopperasta ja gospelin tulkinnasta:
”Tunnerikkaus, sielukkuus ja koskettavuus ovat läsnä tulkinnassani, ja ne ovat myös gospelin syvässä ytimessä.”
Gospel Christmas -konserteissa kuullaan sekä tunnettuja gospelklassikoita että perinteisiä joululauluja. Juuri 20-vuotisjuhlakonsertillaan sykähdyttänyt Gospel Helsinki sekä toiminnalleen jatkoa saanut Gospelia Kaikille Mass Choir ovat hyvässä vedossa ja valmiita sytyttämään yleisön Nina Pakkasen johdolla. Myös Turunen odottaa yhteistyötä innolla:
”Konserteissa saamme riemuita yhdessä ja välittää samalla ilosanomaa. Sekä gospelin henki että Ninan tyyli ovat iloisia ja vievät taatusti mukanaan.”
Myös kuorojen riveissä odotetaan joulukonsertteja innolla. Gospelin rytmi tuo valoa vuoden pimeimpään aikaan ja sytyttää toivon.
”Joululaulut ovat maailman kauneimpia lauluja. Gospelsovitukset tuovat mukaansatempaavaa rytmiä sekä joulun meditatiivista tunnelmaa. Joulussa yhdistyvät toivo rauhasta ja vapaudesta sekä riemu siitä, että Vapahtaja on syntynyt”, kuvailee kuorojen taiteellinen johtaja Nina Pakkanen.
Gospel Christmas -konsertit järjestetään 10.12. klo 18.30 Johanneksenkirkossa ja 17.12. klo 18 Lauttasaaren kirkossa.
Esiintyjät:
• Gospelia Kaikille Mass Choir
• Gospel Helsinki
• Matti Turunen, basso
• Joonatan Rautio, saksofoni ja piano
• Juho Kivivuori, basso
• Sami Koskela, lyömäsoittimet
• Saku Mattila, kitara
• Konsertin johtaa Nina Pakkanen
• Valot ja miksaus Tuomas AukioTule virittäytymään kanssamme joulun taajuudelle! Lisätiedot ja liput täältä.
Vuonna 2018 alkanut Gospelia Kaikille Mass Choir on tarjonnut sadoille laulajille mahdollisuuden tutustua gospelmusiikkiin huippuammattilaisten tukemana. Viime vuosina toiminnan on mahdollistanut Gospelia Kaikille 2020–2022 -projekti, jolle Tuomiorovastikunnan seurakuntien yhteistyösopimuksella on juuri myönnetty jatkoa vuodelle 2023.
Gospelia Kaikille Mass Choir syntyi neljä vuotta sitten aitoon tarpeeseen: Gospel Helsinki -kuoro ei voinut ottaa riveihinsä kaikkia gospelista kiinnostuneita laulajia, mutta halusi tarjota mahdollisuuden matalan kynnyksen kuorotoimintaan. Gospelia Kaikille Mass Choirin suosio yllätti jo ensimmäisellä kaudella, jolloin toiminnassa oli mukana kolmisensataa osallistujaa.
Kuoro harjoittelee kevät- ja syyskausillaan kuukausittain Gospel Helsingin taiteellisen johtajan Nina Pakkasen johdolla. Säestyksestä vastaa ammattimuusikoista koostuva Gospel Helsinki Band, ja tukena harjoituksissa on myös Gospel Helsinki -kuorolaisia. Kaudet huipentuvat yhteisiin konsertteihin.
Moni on ollut mukana jo useana vuotena. Palautekyselyissä toiminta on saanut kiitosta lämpimästä tunnelmasta ja yhteisöllisyydestä, ja kuoro on noussut tärkeäksi henkireiäksi, virkistäväksi keitaaksi arjessa.
”Arkisen elämäni ja välillä kovasti ahdistavan maailmantilanteen vastapainoksi tarvitsen gospellaulun ilosanomaa ja tätä ihanaa yhteisöä”, kirjoitti yksi osallistuja.
Viime vuosien poikkeusajat ovat näkyneet myös kuorojen toiminnassa ja osallistujamäärissä. Kokoontumisrajoituksista huolimatta gospelliekki on pysynyt elossa – tästä esimerkkinä toukokuussa toteutettu, ylistävää palautetta kerännyt gospelmessun ja -konsertin kokonaisuus Kallion kirkossa.
“Gospelilla on ollut suurta lohtua mm. korona-aikana. Upea kuulua näin hienoon kuoroon”, palautekyselyssä todettiin.
Syyskaudella harjoituksissa on keskitytty joulukuussa koittaviin joulukonsertteihin. Kun toiminnan jatkokausi varmistui, katseen voi suunnata tukevasti kohti tulevaa.
“Gospelia Kaikille koetaan moderniksi tavaksi tuoda kirkkoa lähemmäs suurta yleisöä. Tämä ei ole ihme, onhan Gospelia Kaikille saanut alkunsa gospelista innostuneista laulajista, ja toimintaa ylläpitävät Gospel Helsinki -kuorolaiset”, Pakkanen kommentoi.
Toiminnan merkitys kiteytyy parhaiten erään kuorolaisen kommenttiin:
“On ensiarvoisen tärkeää, että kirkko tarjoaa ihmisille mahdollisuuksia osallistua sellaiseen toimintaan, jossa jokainen saa itse kokea pyhän läsnäolon omalla tavallaan ja tulla kosketetuksi, liikutetuksi ja rakastetuksi. Sitä Gospelia Kaikille -toiminta on minulle ollut: ei ylhäältä kerrottua, vaan itse oivallettua, suurta iloa tuottavaa hengellisyyttä ja yhteisöllisyyttä.”
Gospelia Kaikille 2020-2023 on Helsingin seurakuntayhtymän Yhteisen seurakuntatyön, Helsingin Tuomiorovastikunnan seurakuntien Töölö, Tuomiokirkko, Paavali, Kallio ja Lauttasaari yhteinen projekti. Ilmoittautuminen uudelle kaudelle alkaa joulukuussa osoitteessa https://gospelhelsinki.fi/gospelia-kaikille/
Gospelia kaikille Mass Choir esiintyy yhdessä Gospel Helsingin ja Gospel Helsinki Bandin kanssa Gospel Christmas -joulukonserteissa 10.12. ja 17.12. Solistina Matti Turunen, musiikinjohto Nina Pakkanen. Lisätiedot ja liput täältä.
Gospel Helsinki täytti 20 vuotta jo vuonna 2020. Koronapandemia lykkäsi kuoron juhlakonserttia kahdella vuodella, ja pitkä odotus päättyy vihdoin 9.10.22 klo 16 Musiikkitalolla. Luvassa on elämys, jossa koetaan kuoron matka perustamisesta tähän päivään. Vanha ja uusi kohtaavat paitsi musiikin, myös visuaalisuuden, tanssin ja kuoron artistiystävien välityksellä
Juhlakonsertin ohjelmisto on rakennettu yhdessä kuorolaisten kanssa, ja se kuvaa kuoron kehitystä vuosien varrella. Mukana on tunnettujen gospelklassikoiden lisäksi muun muassa kuoron ohjelmiston ensimmäinen kappale. Ripauksen yllätyksellisyyttä tuo Jim Daus Hjernoen kehittämä Vocal Painting -metodi, jonka avulla tilassa loihditaan täysin uudenlaisia äänimaailmoja.
“Konsertin punainen lanka on kuoron kasvutarina pienestä seurakunnan a cappella -nuorisokuorosta bändin kanssa esiintyväksi ja kouluttavaksi rytmiseksi gospelkuoroksi”, kuvaa Gospel Helsingin taiteellinen johtaja Nina Pakkanen ohjelmiston rakentamista.
Vierailijoina Lumen Valo ja Ida Elina
Gospel Helsingillä on vuosien varrella ollut kunnia tehdä yhteistyötä huippuartistien kanssa. Tämä yhteistyö tehdään näkyväksi juhlakonsertissa, jossa vierailevat Ida Elina ja Lumen Valo.
Lauluyhtye Lumen Valo on yksi vanhan musiikin liikkeen kantavista voimista Suomessa. Säestyksettömään musiikkiin erikoistunut, kirkkaasta soinnistaan tunnettu Lumen Valo on kokoonpanona hyvin eri tyylinen kuin Gospel Helsinki – ja tuo konserttiin mukanaan upean mausteen.
”Yhteistyö Gospel Helsingin kanssa tuntuu erittäin hyvältä. Gospel Helsinki on lämminhenkinen, upeaääninen instrumentti, jota meidän kuulas soundimme täydentää mielestäni hienosti. Gospel Helsingin energia saa hyvälle tuulelle, ja läpi kehon virtaava laulu lämmittää kylmässäkin säässä”, sanoo Lumen Valon Arttu Hartikainen.
Ilmiömäinen popkanteletar Ida Elina puolestaan on Gospel Helsingille tuttu yhteistyökumppani vuosien varrelta.
“Minulla on ollut ilo tehdä Gospel Helsingin kanssa yhteistyötä jo pitkään. Kuoro on mukana uusimmalla levyllänikin kahdessa kappaleessa. Musiikkitalon ohjelmistossa kuullaankin aivan tuoretta musiikkia, sekä yhteistä ohjelmistoamme vuosien varrelta”, Ida Elina kertoo.
Luvassa ainutlaatuinen elämys ja yhteisöllistä tunnelmaa
Juhlakonsertista on haluttu luoda ainutlaatuinen elämys, ja illan visuaalinen rakenne on suunniteltu tukemaan konsertissa kerrottavaa kuoron kasvutarinaa. Siksi ilmaisussa hyödynnetään myös liikettä ja tanssia, joita toteuttavat sekä kuorolaiset että ammattitanssijat.
”Tanssijat ja kuoro välittävät musiikin tunnelmaa ja kunkin kappaleen erityisväriä. On inspiroivaa, että lopulta koreografia itsessään ottaa yleisön mukaansa ja rakentaa yhteisöllistä tunnelmaa – aivan kuten gospelmusiikki”, kuvaa illan koreografiat suunnitellut Laura Humppila.
Gospel Helsingin juhlakonsertti järjestetään 9.10.2022 Musiikkitalolla. Liput Ticketmasterista.
Lauluyhtye Lumen Valo on yksi vanhan musiikin liikkeen kantavista voimista Suomessa. Säestyksettömään musiikkiin erikoistunut, kirkkaasta ja kuulaasta soinnistaan tunnettu Lumen Valo on kokoonpanona erityyppinen kuin Gospel Helsinki. Molemmissa leireissä ollaan yhteistyöstä ja tulevasta konsertista innoissaan.
Tässä Lumen Valon Arttu Hartikaisen ajatuksia yhteistyöstä ja tulevasta konsertista:
”Yhteistyö Gospel Helsingin kanssa tuntuu erittäin hyvältä. Gospel Helsinki on lämminhenkinen, upeaääninen instrumentti, jota meidän kuulas soundimme täydentää mielestäni hienosti. Gospel Helsingin energia saa hyvälle tuulelle, ja läpi kehon virtaava laulu lämmittää kylmässäkin säässä.”
Rakkaus kuorolauluun ja ihmisääneen yhdistää – ja ihmisäänillä luodaankin konsertissa myös jotakin aivan uutta ja ainutlaatuista Jim Daus Hjernoen kehittämän Vocal Painting –metodin avulla.
”Ihminen on instrumenttina kiinnostava. Jos miettii viulua ja selloa, ymmärtää, että kauniista puusoittimesta saa kauniin äänen. Kun katsoo ihmistä, näkee kasan lihapaloja ja luita, ja silti siitä ulos tuleva ääni voi olla häkellyttävän kaunis ja puhutteleva. Kuoro- ja yhtye on elävä, innostava instrumentti, jota on mukava kuunnella konsertissa ja esiintymislavoilla.”
Tule sinäkin kanssamme kokemaan musiikin kauneus. Osta lippusi juhlakonserttiin täältä.
Gospel Helsinki on tehnyt vuosien varrella yhteistyötä upeiden artistien kanssa 🤩. Yksi heistä on Ida Elina, ilmiömäinen popkanteletar ja laulaja-lauluntekijä, joka vierailee myös juhlakonsertissamme.
Tässä Ida Elinan mietteitä ennen konserttia: ⭐
“Minulla on ollut ilo tehdä Gospel Helsingin kanssa yhteistyötä jo pitkään. Yhdessä ollaan laulettu monet konsertit ja tapahtumat, ja kuoro on ollut mukana mun uusimmalla levyllä kahdessa kappaleessa.
Olen aina ihaillut kuoron upeaa soundia ja lauluihin heittäytymistä. On upea juttu olla mukana juhlimassa pyöreitä Musiikkitalolla! Musiikkitalon ohjelmistossa kuullaan aivan tuoretta musiikkia, sekä tietysti yhteistä ohjelmistoamme vuosien varrelta!”
Tule sinäkin Musiikkitalolle 9.10.2022 klo 16 juhlimaan kanssamme! ❤️