Maanataina söimme aamupalan ja kokoonnuimme vielä kerran yhdessä koko kuoron voimin. Lauloimme Jonakselle Jesus is Right Here Nown ja kiitimme Hannaleenaa hyvästä työstä kuoron matkanvetäjänä. Hänelle oli “salaa” kerätty kolehti, jonka rahoilla hän osti kaulakorun, jonka hän selitti merkitsevän “usko, toivo, rakkaus. Kuoro, perhe, ystävät” ja se olikin todella kaunis koru. Tämän lisäksi hän oli ostanut erilaisia pieniä kortteja jaettavaksi muille kuorolaisille. Niissä oli ihania voimasanoja ja tilaa kirjoittaa oma tervehdys taakse.
Vietimme päivän kukin tahoillamme. Itse olin porukassa, joka matkusti pari pysäkinväliä paikallisella junalla ja metrolla ja kävi Cheesecake Factoryssä hakemassa kuusi viipaletta kakkua ja istui jokirantaan nauttimaan päivästä 30 asteen lämmössä. Joella seilasi kymmeniä laivoja, joissa turisteille kerrottiin kaupungin historiasta ja sen rakennuksista. Yhtäkkiä eräästä laivasta vilkutti takaisin kuorolaisia GH-paidat päällä. Söimme Kreikkalaisessa ravintolassa lounasta ja juttelimme kuorosta ja elämästä Pihlan, Riinan ja Jennin kanssa.
Kävelimme rauhassa hostellille, haimme matkalaukut säilöstä, jossa ne olivat olleet ja suuntasimme lentokentälle. Lennon oli määrä lähteä vasta kymmenen jälkeen illalla, mutta Las Vegasissa tapahtuneen terrori-iskun vuoksi epäilimme, että lentokentän turvatoimia olisi saatettu vahvistaa. Pääsimme turvatarkastuksesta onnellisesti läpi, ja loppuaika kului pikaruokaa syöden ja viimeisiä ostoksia tehden tulijaiskaupassa. Lennolla suurin osa nukkui tai katseli elokuvia. Saavuimme Suomeen paikallista aikaa klo 14, Chicagossa oli vastaavasti aamuyö. Kaikki saivat tavaransa, halasivat ja kiittivät toisiaan matkaseurasta ja hävisivät kukin omiin suuntiinsa jetlagin lamaannuttamana, mutta jotenkin täysin perustavan laatuisesti muuttuneina.
Lennon oli määrä lähteä klo 17:35, joten väki alkoi pikku hiljaa valua Helsinki-Vantaan lentokentälle klo 15 alkaen. Ninalla ja Jossulla oli ollut aivan omanlaisensa haasteet matkalle pääsemiseen, liittyen byrokratiaan. Erinäisten vaiheiden jälkeen pääsimme kuitenkin kaikki oikealle laiturille. Kuoro lauloi lähtöaulassa Kalliolle kukkulalle, Down By The Riverside ja muita tuttuja biisejä.
Lennon kesto oli 9 tuntia ja se kului torkkuen, elokuvia ja tv-sarjoja katsellen, Haluatko miljonääriksi peliä pelaten ja jutellen. Oma kohokohtansa oli käytävillä käveleskely ja kuorolaisten kanssa jutustelu koneen taka-osassa, josta sai ottaa Fazerin suklaakonvehteja ja mustikkamehua. Lämpimät ateriat olivat makaroonilaatikko ja myöhemmin tulinen intialainen papu- ja linssipata.
Saavuimme Chicagon O’Hare lentokentälle klo 18:45 paikallista aikaa. Kaikki oli suurta, varsinkin autot ja niiden renkaat. Ulkona oli 30 astetta lämmintä vaikka aurinko oli jo laskenut. Meidät haettiin isolla amerikkalaista koulubussia, poliisin tai armeijan ajoneuvon yhdistelmää muistuttavalla limousiini bussilla (bussiinilla) Hi Chicago Hostellille, joka sijaitsi aivan kaupungin keskustassa. Hostellissa jakauduimme kaikki omiin huoneisiimme, useimmat 8 hengen huoneissa, jotka oli jaettu kahteen makuuhuoneeseen ja osa omiin huoneisiinsa kerrosta ylempänä. Huoneissa oli yksi yhteinen vessa ja suihku, sekä keittiö, jossa kaasuhellan levyjen sijaan oli vain tyhjät reiät. Jääkaappi oli suuri ja vanha. Se oli ehkä vähän liiankin tehokas, sillä vesipullo jäätyi tunnissa jääkalikaksi sen sisällä. Illalla ei juuri ehtinyt tehdä muuta kuin käydä nukkumaan.
Torstain pitkän ja heittäytymiskykyä vaatineen päivän jälkeen perjantai aamupäivä oli vapaa aikaa kuorolaisille. Itse lähdin yhden porukan kanssa shoppailemaan. Kävimme Barnes & Noblessa sekä Macy’sillä. Söimme Deep Dish Pizzaa lounaaksi.
Klo 19:30 lähdimme Bethlehem Star Churchiin (10723 S. Halsted St) juhlistamaan pastori Julia Maddoxin syntymäpäivää. Kirkko oli tupaten täynnä ja bileet käynnissä, kun saavuimme. Meidät otettiin jälleen vastaan hymyjen ja kättelyiden ja halausten kera. Istuimme keskipenkeille kirkon takaosaan. Juhlassa kuorot eri kirkoista pistivät parastaan pastorin kunniaksi. Muistan, että aluksi ainakin oma oloni oli varautunut, enkä tiennyt mitä odottaa. Mitä pidemmälle ilta eteni, sen vapautuneemmaksi kuoromme olo kävi ja lähdimme mukaan tanssimaan ja taputtamaan. Tapahtuman keskivaiheilla kerättiin kolehti pastorin kunniaksi. Puhuja totesi toivovansa, että seurakunta kerää 3000 dollaria Maddoxin kunniaksi. “Love token” oli lahjan nimi. “Minä aion antaa 100 dollaria” mies sanoi ja heilutti sadan dollarin seteliä korkealla ilmassa. Ne, jotka haluavat myöskin antaa sata, tulkaa nyt.” mies neuvoi ja ihmiset lähtivät tuomaan rahoja isoihin koreihin, joita kaksi henkilöä piteli lavan edessä. “Jos et voi antaa 100 dollaria, niin tee parhaasi ja tule kuitenkin siunattavaksi” Kävimme kaikki vuorollamme antamassa lahjuksemme ja halaamassa pastoria.
Juhlassa nähtiin myös todistuksia Jumalan mahtavuudesta: “tämän naisen poika ammuttiin viime viikolla, ja täällä hän istuu eturivissä, ylistämässä Jumalaa!” totesi Pastori Maddox. Jonas ja aiemman päivän luennoitsija olivatkin kertoneet meille, että monelle mustalle arki saattoi edelleen olla varsinaista kamppailua. Joku saattaa työkseen toimia talonmiehenä tai kaupan kassana ja saa viikon mittaan kuulla ikäviä kommentteja ja tehdä fyysisesti rasittavaa työtä, mutta seitsemäntenä päivänä viikossa, sunnuntaina, hän saa olla oma itsensä ja vapautua kaikista kahleista, ja ylistää Jumalaa. Monissa lauluissa toistuikin vapauden, kahleista riisumisen ja kiitollisuuden teemat. Tunnelma synttäreillä oli hurmoksellinen. Eräs mies veti jostain yhtäkkiä tamburiini esiin ja säesti istumapaikaltaan kulloinkin vuorollaan esiintyvää kuoroa. Syntyi idea laittaa Meilahden kirkon penkkeihin muutama tamburiini vastaavan varalle yleisölle.
Paikalle saapui myös tuttuja naamoja Fellowship Churchista: Pastori Brynat Jones ja Dr. LuDella Evans, pastori Evansin sisko. Tuntui hämmentävän hyvältä nähdä tuttuja kasvoja, kuin olisimme todellakin jo osa sitä yhteisöä. Yhtä suurta perhettä.
Kuoro esitti omat kappaleensa viimeisenä. Lauloimme Kaipaava “joskus kaipaat niin paljon, että sinuun sattuu” ja “God is Good”. Jonas selitti yleisölle: Olemme kaikki yhdessä Jumalan kuva. Jos yksikin henkilö puuttuu, puuttuu se, Jumalan kuvasta.” Toistuva teema pastorien ja kuoronjohtajien puheissa matkalla oli myös se, kuinka Taivaassa ei tule olemaan eri kirkkojen kuoroja, eri maiden kuoroja, ei amerikkalainen kuoro ja suomalainen kuoro vaan yksi suuri taivaallinen kuoro, ja tämä on sen suuren kuoron harjoituspäivä!
