Sunnuntaina osallistuimme kahteen messuun. Toinen pidettiin Salem Baptist Churchissa, joka oli valtava betonirakennus lukuisine sisäänkäynteineen. Se oli Jonaksen sanoin suurin afroamerikkalainen kirkko Chicagossa, ja suuri se olikin. Suurin ikinä näkemäni kirkko yhtään missään. Tiedän, että on olemassa Hartwall arenaakin isompia kirkkoja mutta tämä on todellakin suurin jossa olen ikinä käynyt. Punakangaspäälysteiset tuolit kohosivat katon rajaan asti. Messu videoitiin ja sitä pystyi seuraamaan myös streamina netistä. Saarnan aiheena oli tyytyväisyys. Jotkut etsivät tyytyväisyyttä alkoholista, parisuhteesta, tatuoinneista, mutta aidon tyytyväisyyden tunteen voi saada vain Jeesuksesta. Saarna oli humoristinen ja keveä, vaikka aihe olikin vakava. Tuntui jo luontevalta nauraa ja ilmaista saarnan herättämiä tunteita ääneen huudahtaen “amen” tai “halleluja” sopivissa kohdin. Myös nyökyttelyä, taputuksia ja muita kuuntelun ja ymmärtämisen ilmaisuja käytettiin. Aivan lopussa, kolehdin aikana Gospel Helsinki päätyi lavalle laulamaan parrasvaloihin God is Good ja sen jälkeen se kiidätettiin takaisin paikoilleen nauttimaan ehtoollista, jonka jälkeen show oli ohi. Ehtoollinen jaettiin muoviämpäreistä. Ämpärit kiersivät salissa ja jokainen poimi sieltä “kertsiehtikseksi” ripittämämme pienen muovisen pikari viiniä ja leipää. Leipä oli puristuksissa kannen välissä. Messun jälkeen kaikki kynnelle kykenevät tulivat tervehtimään ja kiittämään meitä ja toivottivat meidät tervetulleiksi Salemiin ja Chicagoon. Saimme esittelykierroksen kirkon tiloista ja ostimme messun DVD:n omaksi kuorolle. Messu oli kuun ensimmäinen sunnuntai, joten silloin pidettiin myös kuun ainoa kastetilaisuus. Kokovartalokasteessa kastettiin viisi henkilöä, osa heistä nuoria lapsia. Esittelykierrosta pitävä mies kertoi, että yleensä kasteen otti n. 30 henkilöä kuussa.
Söimme lounasta Orland Mallilla, kuoro tarjosi hampurilaisaterian. Sen jälkeen saimme shoppailla ostarilla vapaasti. Siellä oli muutamia Suomestakin tuttuja brändejä, mutta suurin osa oli tuntemattomia. Omasta mielestä paras kauppa oli Box Lunch, jossa myytiin eri elokuva, tv-sarja ja peli oheistuotteita.
Lounaan jälkeen jatkoimme suoraan Trinity United Churchin (400 W 95th St) messuun, joka alkoi klo 18. Tämä oli Obaman vanha kirkko. Se oli Jonaksen kuvauksen mukaan keskiluokkainen kirkko, ja saarnamiehen puheesta kuulikin tämän väitteen todeksi. Mies puhui käyttäen sellaisia sanoja, joita hyvänkin englannin taitajan oli hieman vaikea seurata. Kontrasti Salemin ja Trinityn saarnojen välillä oli kuin yö ja päivä. Siinä missä Salemin puhuja oli hauskuuttanut yleisöä vitsikkäillä vertauksillaan ja yksinkertaisella puheenparrella, puhui Bryan Jonsson monimutkaisin sanankääntein tärkeästä yhteiskunnallisesta asiasta: mustien olemassaolon oikeudesta. Puheesta puuttui Jumalaa ylistävä ote. Aiheena oli Amerikkaa puhuttanut tapahtuma pelaajista, jotka eivät olleet suostuneet kumartamaan Amerikan kansallislaulun aikana. Puhe oli purevaa tekstiä ja täyttä asiaa. Mies vaati sosiaaliturvaa kaikille ja herätteli myötätuntoon mustaa väestöä kohtaan. Täyttä asiaa, ja voimakkaita yhteiskunnallisia tunteita herättävää. Silti jäi tunne, että tästä puuttuu jotain.
Ehtoollisen aikana pastori laittoi punaisen essun päälle, mikä oli mielestäni hyvä yksityiskohta. Kyseessähän on pyhä ateria. Kertsiehtiksen viini muistutti etovasti aitoa verta killuessan pikku purnukassaan. Tämäkin oli hyvä vaikkakin hieman järkyttävä yksityiskohta omasta mielestäni.
Messun jälkeen saimme esitää kysymyksiä eräälle seurakuntalaiselle, joka vastasi parhaansa mukaan. Keskustelu kääntyi politiikkaan ja saarnan sisältöön ja mies kertoi, että Trinity oli usein hankaluuksissa sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät olleet samaa mieltä heidän kanssaan. Tomy tiesi kertoa, että Obama oli presidentiksi pyrkimisensä aikana eronnut kyseisestä kirkosta, sillä se oli ruvennut ottamaan kantaa Hillarya vastaan Obaman puolesta. Keskustelu oli pitkä ja antoisa. Siitä jäi tunne, että kaikki mitä oli viikon aikana jäänyt mielenpäälle sai eräänlaisen vastauksen tai konseptin. Jopa rahan tarjoaminen suurin elkein, selittyi sillä, että pienemmissä seurakunnissa pastori teki valtavan määrän työtä vailla sosiaaliturvaa ja koko seurakunta eli lahjoituksista. Mies kertoi myös gospelin historiasta ja siitä kuinka Länsi-Afrikkalaisia vietiin orjiksi Amerikkaan. Lopuksi lauloimme hänelle ja paikalle saapuneelle talonmiehelle Finlandian ja Down by the Riverside.
Jokainen tapaamamme henkilö, olkoon satunnainen vapaaehtoinen, joka esitteli meille kirkkoaan, kuoron jäsen tai pastori, sai meiltä lahjaksi Aalto maljakon ja Fazerin suklaata. Niin myös Jonas Engström, viimeisenä päivänä.
Monet olivat heräilleet yöllä tai klo 4 eivätkä olleet saaneet unta enää sen jälkeen. Kaikissa huoneissa oli tuulettimet kovalla, ja joissakin huoneissa oli todella kylmä tuulettimien sulkemisesta huolimatta. Kaiken kaikkiaan tunnelma oli kuitenkin iloinen ja toiveikas. Aamupala tarjoiltiin klo 7-9 välisenä aikana. Jokainen tallusti kakkoskerroksen ruokalaan omaan tahtiinsa, joku seitsemältä, joku viittä vaille yhdeksän, juosten. Aamupalaksi oli erilaisia sokerileivonnaisia, croissantmaisia sämpylöitä ja paahtoleipää. Lisäksi tarjottiin kaurapuuroa, jota syötiin maidon ja voin kanssa perinteiseen tapaan. Lisäksi tarjolla oli maustamatonta jogurttia ja sokerikuorrutettua mysliä. Leivän päälle oli laittaa kahta eri juustoa, valmiiksi viipaleina. Muina aamuina tosinaan tarjolla oli myös joko banaaneja tai omenaa. Ruokalassa oli lattiasta kattoon ulottuvat isot ikkunat, joista näki kadulle. Ikkunan korkeudella katutason yllä kolisteli paikallisjuna, joka kiersi “Loopilla” ympäri aivan rakennuksen läheltä. Hostelli sijaitsi siis aivan kaupungin keskustassa. Kokoonnuimme kakkoskerroksen pienessä kokoustilassa aamulla ja kävimme läpi tulevan päivän ohjelmistoa.
Päivällä muut lähtivät tutustumaan Magnificent Mileen ja syömään Hancock Buildingiin. Itse jäin potemaan flunssaa ja kävin 800 metrin päässä Targetissa hakemassa tuoreita hedelmiä ja leipää. Kuorolaiset kävivät katsomassa valtavaa metallista The Bean-taideteosta ja söivät lounasta Hancock Buildingin yläkerrassa, josta oli hyvät näkymät koko kaupungin ylle. Ulkona oli edelleen 30 astetta.
Iltapäivällä menimme hostellin kanssa samassa korttelissa sijaitsevaan Willow Chicago kirkkoon harjoittelemaan. ( 50E Congress Parkway) Se oli pieni, vähän studiota muistuttava katutason huoneisto. Aulassa oli vastaanottotiskin lisäksi mukavan näköisiä nojatuoleja ja sohvapöytiä. Meidät otti vastaan pastori. Harjoittelimme klo 16 – 18 välillä Kaipaava ja God is Good biisejä. Tila jossa harjoittelimme, oli normaalisti lastenkerho käytössä. Huoneen yhdessä kulmassa oli pieni lava, joka oli koristeltu Ikean muovi lehdillä ja värikkäillä kankailla. Huoneessa oli kova ilmastointi, joka puhalsi kylmää ilmaa. Joonatan soitti saksofonia.
Illalla menimme syömään parin korttelin päähän Buddy Guy Legends nimiselle Blues clubille. (700S Wabash Ave.) Sisäänpääsymaksu oli 10 dollaria sillä livemusiikki oli alkamassa. Paikan seinät oli koristeltu eri artistien soittimilla ja muilla muistoesineillä. Live bändi soitti tuttuja kappaleita ja villitsi yleisöä. Suurin osa asiakkaista oli turisteja Yhdysvaltojen ulkopuolelta. Meno oli hyvä, ja osa kuorolaisista jäi pitkäksikin aikaa sinne viettämään iltaa. Itse lähdin ensimmäisten joukossa hostellille. Jetlag painoi, sillä suomen aikaa oli varmaankin jo aamupäivä. Uni tuli kuitenkin nopeasti ja minä sekä huonekaverini Jenni heräsimme seuraavana aamuna hyvin levänneenä 8 tunnin yöunien saattelemana.
Torstai aamuna Bob Marovich niminen mies tuli luennoimaan kuorolle Gospel musiikin syntyhistoriasta. Marovichin luento on tietääkseni nauhoitettu ja kuorolaisten kuunneltavissa, jossakin kuoron arkistoissa. Mies kertoi Länsi-afrikkalaisten historiasta ja siitä kuinka mustat pakenivat huonoja oloja rotuerottelun “loppumisen” jälkeen Mississippin alueelta ja muualta Amerikan etelävaltioista. Osa kuorolaisista osti Marovichin kirjan “A City Called Heaven”. Avartavan luennon jälkeen kuoro lähti Jonaksen johdolla käymään legendaarisissa Gospel Kirkoissa. Kaikilla oli kuoropaidat päällä.
Bob Marovich – Introduction to Gospel Music
Hyppäsimme jälleen keltaisen koulubussin kyytiin, ja kuski kuljetti meidät Bronzevillen kaupunginosaan, Chicagon eteläpuolella. Oma katseeni vertaili kiivaasti paikallista esikaupunkialuetta edellisiltana näkemäämme pohjoispuoleen, jossa Stephen Kellyn johtama kuoro harjoitteli. Asuinrakennukset eivät näyttäneet yhtään “slummimmalta”. Tämä vain yksinkertaisesti oli nyt sitten sitä mustien asuinaluetta, jonne valkoiset eivät tulleet. Osa rakennuksista oli hieman huonommassa kunnossa, mutta ihmisillä oli hienoja autoja ja siistejä vaatteita päällään. Ymmärsimme vasta paljon myöhemmin, miten vaarallisilla vesillä olimme matkamme aikana päässeet käymään.
Päivän tavoitteena oli tutustua eri kirkkoihin, joissa gospelmusiikin alkuaikoina oli tapahtunut paljon merkittäviä asioita.
Pilgrim Baptist Church
Tästä kirkosta ei 2006 syttyneen tulipalon vuoksi ollut jäljellä kuin kiviset seinustat. Se oli tärkeä kirkko gospel musiikin synnyn vaikuttajana. Siellä pidettiin myös useita tilaisuuksia, joissa Martin Luther King puhui. Tulipalossa tuhoutui myös paljon vanhoja gospel nauhotteita ja nuotteja. Ajoimme sen ohi matkallamme seuraavaan kohteeseen.
Ebenezer Missionary Baptist Church
New Sound Gospel Records
Fellowshipistä lähdimme ajamaan kohti New Sound Gospel Records-levykauppaa (10723 S. Halsted st), joka oli kuulemma avattu “just for us” ja tottahan toki sen ovenpielessä luki “For Sale By Owner”. Kauppa oli pölyinen ja vailla ikkunoita. Se oli kuitenkin täynnä erilaisia Gospel C-kasetteja, CD:tä, DVD:tä, nuotteja, kirjoja ja muita oheistuotteita. Koin suuria tunteita tuota menneisyyteen katoavaa pikku liikettä ja sen ryppyistä omistajaa kohtaan. Mies neuvoi ja auttoi minkä kerkesi. Hän pisti musiikkia soimaan ja jutusteli hyväntuulisena kaikkien kanssa. Bussikuskimme tuli myös kauppaan, ja alkoi neuvoa kuorolaisia levyhankintojen kanssa. Kaupan omistaja hymyili taukoamatta leveästi kun kaikki 34 kurorolaista kävivät jonoon maksamaan löytämiään aarteita. Itse ostin James Moore and the Mississippi Mass Choir DVD:n sekä jonkin sortin top 20 gospel hittikokoelma CD:n, jonka kannessa komeili mm. Pastori Clay Evans, Fellowship Churchin perustaja.
New Faith Salem Baptist Church
Levykaupan jälkeen ajoimme vielä New Faith Salem Baptist Churchiin (10909 S. Cottage Grove) Se oli iso, valkoinen kirkko, moottoritien varrella. Sen käytävät olivat leveitä ja kaikesta näki, että se oli menestynyt ja nuori kirkko. Kaikki päivällä vierailemamme kirkot näyttivät homssuisen kotoisilta siihen verrattuna. Pitkien, leveiden käytävien päässä aukesi kirkkosali. Sekin oli rakennettu niin, että satapäinen yleisö näki hyvin lavalle, jossa kuoro lauloi. Eräs yksityiskohta, jonka olin huomannut eri kirkoissa tämän päivän aikana oli, että alttarilla oli usein sohvia tai mukavan näköisiä nojatuoleja, joissa pastori tai kenties hänen perheensä istui messun ajan.
New Faithissa n. 80 kuorolaisen kuoroharjoituksia nauhoitti pieni 9v. poika korkealla kameratuolilla keikkuen. Kuuntelimme hämmästyksen vallassa kuoroa, joka hioi eräänlaista Gospelpotpuria tulevaa esiintymistä varten. Lauloimme kuoron kanssaan “God is Good” ja lähdimme kotiin. Vaikka kohtaaminen oli ollut lyhyt, ei halauksista, hymyistä ja uteliaista kysymyksistä ollut tulla loppua. Jälleen kerran saimme osasksemme lämpimän vastaanoton ja aivan uudellaisen käsityksen “pahamaineisen alueen” asukkaista.
Itsellä parhaiten mieleen jäivät eri kirkkojen hyvin erilaiset tunnelmat ja tilanteet ihmisten kanssa, levykaupan kuihtuva hiljaisuus ja ajan pysähtyneisyys sekä vanhan miehen riemu. Muistan suuren valkoisen Salem-kirkon moottoritien vieressä, jossa oli ainakin kymmenen kuoroa ja valtava aula.
Kaikki sivuston kuvat Tuomo Björksten, ellei ku
