Gospel Helsinki logomerkki

Blogi

Aina niihin kuitenkin rakastuu

Syyskausi huipentui eilen Vanhassa kirkossa. Kansa oli lähtenyt poutaisessa pakkassäässä liikkeelle sankoin joukoin ja niin kirkkosali, parvi kuin kuorolavatkin täyttyivät ääriään myöten laulavista, tanssivista ja onnellisina hymyilevistä ihmisistä. Bravo-huutojakin kuultiin.

Tänä aamuna selkää ja vaivaisenluita kolottaa, mutta mieli ja sielu ovat kiitollisia. Samalla tunnen pientä haikeutta. Syksyn aikana tutuiksi ja läheisiksi tulleet laulut jäävät nyt historiaan. Jälleen kerran on tapahtunut se ihme, kun laulut kasvavat arasta alusta ja kotona yksin kuunnelluista stemmaäänitteistä vaikuttaviksi, suorastaan majesteettisiksi elämyksiksi. Sisko totesi jo pari vuotta sitten, että ”aina niihin kuitenkin rakastuu”, vaikka joka konsertin jälkeen tuntuu, että tämän hienompaa ei mitenkään enää voisi tulla.

Tällä kaudella minulle tuotti erityisiä vaikeuksia laulu nimeltä ”They That Wait”. Se kertoo Jumalan odottamisesta. Jaksa vielä pieni hetki, odota, älä luovuta; sillä lopulta saat kokea voimiesi elpyvän, nouset siivillesi ja liidät kotkan lailla korkeuksiin. Stemmaäänitettä kuunnellessani tunsin suurta turhautumista. En saanut laulusta otetta enkä löytänyt siitä kohokohtaa. Se tuntui jatkuvan yhä vain samaa toistellen, kunnes yhtäkkiä loppui. Varsinainen kokemusbiisi. Mutta sellaistahan Jumalan odottaminen on: se vaatii malttia ja luottamusta, ja turhautumisen hetkiäkin tulee.

Syksyn ensimmäisissä yhteisissä harjoituksissa laulun voima alkoi kantaa ja jokin mielekäs kokemus alkoi hahmottua. Jospa odottaminen sinänsä voisikin olla merkityksellistä ja juhlan arvoista.

Laulu tuntui silti keskeneräiseltä vielä kenraaliharjoituksessakin. Mutta konsertissa säteilevä Ninamme vei sen varmoin ottein, johtajankorokkeellaan riemukkaasti hyppien, ehjänä loppuun. Kuorokavereiden, bändin ja yleisön kanssa yhdessä koetun onnistumisen myötä laulu löysi tiensä sydämeeni. Siinä kaipaamani kohokohta vihdoin tuli.

Hyvää alkanutta adventtiaikaa. Jaksetaan vielä odottaa ja pitää toivoa yllä.

Pauliina Salonen, Gospelia Kaikille -kuorolainen
Valokuva: Niina Stolt, Ihana Elämys Oy 

Gospel Helsinki
Jalavatie 6 b, 00270 Helsinki
050 387 7157
gospelhelsinki@gmail.com
Kaikki sivuston kuvat Tuomo Björksten, ellei kuvan yhteydessä toisin mainita.
Kirjaudu