Gospel Helsinki logomerkki

Konsertit & tapahtumat

Laura Humppilan ajatuksia ohjelman työstöstä

Olemme halunneet luoda juhlakonsertistamme kokonaisvaltaisen elämyksen, ja siksi hyödynnämme ilmaisussamme myös liikettä 🤩 Tässä koreografimme Laura Humppilan ajatuksia koreografioista ja niiden suunnittelusta:

”Koreografioiden suunnittelu on ollut antoisaa ja haastavaa. Se on ollut kuuntelua, intuitioon tarttumista, kuoron ja tanssijoiden liikkeiden sekä tilankäytön visuaalista kuvittelua, kokeilua ja dialogia. Koreografia sisältää yksittäisten kappaleiden liikkeiden lisäksi koko illan visuaalisen rakenteen. Toivon, että kokonaiskoreografia tukee kunkin kappaleen ja koko illan erityistä tunnelmaa.

Inspiraatiota olen saanut gospelin rytmisyydestä sekä kappaleiden luonteista ja rakenteista. Isolle kuorolle ja lavalle luominen asettaa työlle ehtoja ja samalla innostaa: Suuressa ryhmässä yksinkertaisetkin asiat, kuten katseen kääntäminen, on vaikuttavaa. Tanssijat ja kuoro välittävät musiikin tunnelmaa ja kunkin kappaleen erityisväriä. On inspiroivaa, että lopulta koreografia itsessään ottaa yleisön mukaansa ja rakentaa yhteisöllistä tunnelmaa – aivan kuten gospelmusiikki.

Juhlakonsertti on pysynyt elävänä ja muotoutunut lähes kolmen vuoden ajan. Se on vaatinut kaikilta sitoutumista ja uuden oppimista. Olen kiitollinen siitä innosta, jolla kaikki ovat olleet mukana pitkässä projektissa ja tukeneet toisiaan siinä. On jännittävää ja ihanaa, että nyt kuljemme yhdessä kohti konsertti-iltaa.”

Jos sinulla ei ole vielä lippua, voit ostaa omasi Ticketmasterista – nähdään Musiikkitalolla! ❤️

Gospel Helsinki
Jalavatie 6 b, 00270 Helsinki
050 387 7157
gospelhelsinki@gmail.com
Kaikki sivuston kuvat Tuomo Björksten, ellei kuvan yhteydessä toisin mainita.
Kirjaudu