Sunnuntaina osallistuimme kahteen messuun. Toinen pidettiin Salem Baptist Churchissa, joka oli valtava betonirakennus lukuisine sisäänkäynteineen. Se oli Jonaksen sanoin suurin afroamerikkalainen kirkko Chicagossa, ja suuri se olikin. Suurin ikinä näkemäni kirkko yhtään missään. Tiedän, että on olemassa Hartwall arenaakin isompia kirkkoja mutta tämä on todellakin suurin jossa olen ikinä käynyt. Punakangaspäälysteiset tuolit kohosivat katon rajaan asti. Messu videoitiin ja sitä pystyi seuraamaan myös streamina netistä. Saarnan aiheena oli tyytyväisyys. Jotkut etsivät tyytyväisyyttä alkoholista, parisuhteesta, tatuoinneista, mutta aidon tyytyväisyyden tunteen voi saada vain Jeesuksesta. Saarna oli humoristinen ja keveä, vaikka aihe olikin vakava. Tuntui jo luontevalta nauraa ja ilmaista saarnan herättämiä tunteita ääneen huudahtaen “amen” tai “halleluja” sopivissa kohdin. Myös nyökyttelyä, taputuksia ja muita kuuntelun ja ymmärtämisen ilmaisuja käytettiin. Aivan lopussa, kolehdin aikana Gospel Helsinki päätyi lavalle laulamaan parrasvaloihin God is Good ja sen jälkeen se kiidätettiin takaisin paikoilleen nauttimaan ehtoollista, jonka jälkeen show oli ohi. Ehtoollinen jaettiin muoviämpäreistä. Ämpärit kiersivät salissa ja jokainen poimi sieltä “kertsiehtikseksi” ripittämämme pienen muovisen pikari viiniä ja leipää. Leipä oli puristuksissa kannen välissä. Messun jälkeen kaikki kynnelle kykenevät tulivat tervehtimään ja kiittämään meitä ja toivottivat meidät tervetulleiksi Salemiin ja Chicagoon. Saimme esittelykierroksen kirkon tiloista ja ostimme messun DVD:n omaksi kuorolle. Messu oli kuun ensimmäinen sunnuntai, joten silloin pidettiin myös kuun ainoa kastetilaisuus. Kokovartalokasteessa kastettiin viisi henkilöä, osa heistä nuoria lapsia. Esittelykierrosta pitävä mies kertoi, että yleensä kasteen otti n. 30 henkilöä kuussa.
Söimme lounasta Orland Mallilla, kuoro tarjosi hampurilaisaterian. Sen jälkeen saimme shoppailla ostarilla vapaasti. Siellä oli muutamia Suomestakin tuttuja brändejä, mutta suurin osa oli tuntemattomia. Omasta mielestä paras kauppa oli Box Lunch, jossa myytiin eri elokuva, tv-sarja ja peli oheistuotteita.
Lounaan jälkeen jatkoimme suoraan Trinity United Churchin (400 W 95th St) messuun, joka alkoi klo 18. Tämä oli Obaman vanha kirkko. Se oli Jonaksen kuvauksen mukaan keskiluokkainen kirkko, ja saarnamiehen puheesta kuulikin tämän väitteen todeksi. Mies puhui käyttäen sellaisia sanoja, joita hyvänkin englannin taitajan oli hieman vaikea seurata. Kontrasti Salemin ja Trinityn saarnojen välillä oli kuin yö ja päivä. Siinä missä Salemin puhuja oli hauskuuttanut yleisöä vitsikkäillä vertauksillaan ja yksinkertaisella puheenparrella, puhui Bryan Jonsson monimutkaisin sanankääntein tärkeästä yhteiskunnallisesta asiasta: mustien olemassaolon oikeudesta. Puheesta puuttui Jumalaa ylistävä ote. Aiheena oli Amerikkaa puhuttanut tapahtuma pelaajista, jotka eivät olleet suostuneet kumartamaan Amerikan kansallislaulun aikana. Puhe oli purevaa tekstiä ja täyttä asiaa. Mies vaati sosiaaliturvaa kaikille ja herätteli myötätuntoon mustaa väestöä kohtaan. Täyttä asiaa, ja voimakkaita yhteiskunnallisia tunteita herättävää. Silti jäi tunne, että tästä puuttuu jotain.
Ehtoollisen aikana pastori laittoi punaisen essun päälle, mikä oli mielestäni hyvä yksityiskohta. Kyseessähän on pyhä ateria. Kertsiehtiksen viini muistutti etovasti aitoa verta killuessan pikku purnukassaan. Tämäkin oli hyvä vaikkakin hieman järkyttävä yksityiskohta omasta mielestäni.
Messun jälkeen saimme esitää kysymyksiä eräälle seurakuntalaiselle, joka vastasi parhaansa mukaan. Keskustelu kääntyi politiikkaan ja saarnan sisältöön ja mies kertoi, että Trinity oli usein hankaluuksissa sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät olleet samaa mieltä heidän kanssaan. Tomy tiesi kertoa, että Obama oli presidentiksi pyrkimisensä aikana eronnut kyseisestä kirkosta, sillä se oli ruvennut ottamaan kantaa Hillarya vastaan Obaman puolesta. Keskustelu oli pitkä ja antoisa. Siitä jäi tunne, että kaikki mitä oli viikon aikana jäänyt mielenpäälle sai eräänlaisen vastauksen tai konseptin. Jopa rahan tarjoaminen suurin elkein, selittyi sillä, että pienemmissä seurakunnissa pastori teki valtavan määrän työtä vailla sosiaaliturvaa ja koko seurakunta eli lahjoituksista. Mies kertoi myös gospelin historiasta ja siitä kuinka Länsi-Afrikkalaisia vietiin orjiksi Amerikkaan. Lopuksi lauloimme hänelle ja paikalle saapuneelle talonmiehelle Finlandian ja Down by the Riverside.
Jokainen tapaamamme henkilö, olkoon satunnainen vapaaehtoinen, joka esitteli meille kirkkoaan, kuoron jäsen tai pastori, sai meiltä lahjaksi Aalto maljakon ja Fazerin suklaata. Niin myös Jonas Engström, viimeisenä päivänä.
